torstai 24. lokakuuta 2013

Eemelin joulukorttiringin 2. kierros, 4/4

Tämän toisen kierroksen viimeiset materiaalit tulivat Minnamannalta. Kuoressa oli vaikka mitä kaikkea ihanaa! Minäpä vain olin niin kiireinen kortin kanssa, etten muistanut ottaa kuvaa materiaaleista etukäteen. No, tällaisen kortin sain materiaaleista aikaiseksi.




Kuva oli pakko värittää tusseilla, jollaisia minulla ei kunnollisia ole, sillä vesivärejä kokeillessa paperi nukkaantui vedellä läträtessä. En edes muista, milloin olen viimeksi värittänyt tusseilla leimakuvan. Mutta ihan kiva tästä tuli tusseillakin. Aivan syötävän suloinen on tuo kuvan lapsi! Taustapaperitkin olivat hyvin toisiinsa sopivia ja paljon kaikkea kivaa jäi käyttämättä. 

Kiitos Minnamanna materiaaleista! :)

Tämä meidän rinkimme on niin hauska, että päätimme yhteistuumin lähteä vielä 3. kierrokselle yhdessä. Ringissä kortteilevat myös Sari ja Eemeli

Osallistun tällä kortilla Koukussa Kortteihin -sivuston Joulumaratonin haasteeseen numero 2, jossa kortista pitää löytyä vihreää, punaista ja valkoinen.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

P*skiksen haasteeseen

Tällä viikolla P*skiksessa (haaste #206) kortteillaan värihaasteen mukaan. Värilastu näyttää tältä:



Ja tältä näyttää minun korttini lopputulos. Tuo lumihiutalestanssi on uusi ja se piti tietenkin saada mukaan korttiin tungettua. :) Aika pelkistettyä tällä kertaa, mutta ainakin värimaailma on omaan silmääni kaunis. Ihana se on tuon värilastun kuvakin, joten ei kai näillä väreillä hirmuisesti voi mennä pieleen? :)



Ihana Bildmålarnan tyttönen

Yksi pikainen joulukortti on esittelemättä. Jotenkin tuota valkoista olisi voinut rajailla jotenkin. Nyt kaikki valkoinen on yhdessä läjässä tuossa alhaalla eikä mikään oikein erotu edukseen. Vai ottaakohan se vain minun silmääni, en tiedä. 




Leimakuva on siis Bildmålarnan ja taustapaperit Maja Designin joulupaperikoista. Niissä on kyllä niin paljon kauniita papereita, ja muuhunkin kuin jouluun soveltuvia, että aivan varmasti tulen jokaisen paperin käyttämään jossakin vaiheessa itse. :) Toki olen malttanut myös lähtellä niitä maailmalle rinkien kautta muidenkin käytettäväksi. :)



sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Lumiukkosoppaa ja joulukortti

Kotiuduimme syyslomareissulta tänään alkuillasta, ja kaikki tavarat purettua oli pakko päästä värkkäilemään hetkeksi. :) Joulukorttivarastot ammottavat nyt tyhjyyttään, kun niitä on mennyt kivaa vauhtia ostajille. Omaan tarpeeseen kaikki kortit ovat vielä melkein tekemättä, joten oli hyvä syy jatkaa uudella joulukortilla. Tämä leima tuli kirppariostoksena juuri ennen reissua, enkä ehtinyt sitä silloin vielä testata, joten pakkohan se oli nyt ottaa käsittelyyn. :)

Halusin pitkästä aikaa tehdä telinekortin. Tähän leimakuvaan se sopikin hyvin, koska kuva on aika iso. Toki harhauduin sitten sijoittelemaan korttiin kaikenlaista muotoja rikkovaa tavaraa, mutta ihan kiva tästä tuli. Punainen on minulle aika vieras väri, ja siksi sen käyttö tuntuu hankalalta. Sitä ei myöskään paljon laatikoista löydy (paperit, koristeet...), joten sekin aiheuttaa oman hankaluutensa. 








Osallistun kortilla muutamaan haasteeseen:




Toisen kokeilun teinkin sitten tänään tähän, nimittäin lumiukkosoppaan. Tänä vuonna aion tehdä "aikuisten soppaa", eli lisätä tähän pienen putelin minttua. :) Tässä pussukasta puuttuu vielä vaikka mitä, mutta mallailin tuota etikettiä paikoilleen ja mittailin osasten kokoa, jotta sitten kun alan tehdä näitä enemmän, niin minulla on kaavat valmiina. Tämä leimasin on Magnolian sarjasta, ja juurikin passeli näihin. 



tiistai 15. lokakuuta 2013

Eemelin joulukorttinringin 2.kierros 3/4

Tässä hauskassa, ja jo toiselle kierrokselle lähteneessä ringissä, oli minun vuoroni lähettää tällä viikolla materiaalit Eemelille, Sarille ja Minnamannalle. Kuoreen sujahti taas lempiväriä, eli sinistä. :)

Kuoresta löytyi Michael Powellin leimakuva joulukylästä, sinisävyisiä papereita, hopeista kuitupaperia, pyöreä kakkupaperi, Magnolian stanssilla stanssattuja lumisia puita, kukka, muutama lehti, stanssattuja tähtiä ja lumihiutale sekä strasseja.  

Tältä kuoren sisältö näytti.



Tässä on oma tekeleeni materiaaleista. 


Unohdin laittaa kuoreen mukaan tekstin, joten jokainen rinkiläinen sai luvan kanssa lisätä omista varastoistaan tekstin korttiin. minä laitoin Dymolla napsutellun tekstin omaani. 

Laitan kortin menemään myös muutamaan haasteeseen:


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Jouluiloa

Tänään löysin muutaman valmiiksi väritetyn leimakuvan laatikostani, ja päätin tehdä yhdestä nopean kortin. Nämä Michael Powellin kyläkuvat ovat aivan ihania! Niihin saa helposti kivan tunnelman sopivilla väreillä. Paperit ovat Maja Designin. Nekin sopivat tunnelmaltaan tähän kuvaan hyvin.


Arvonnan voittaja

Arvonnan voittaja on nyt arvottu! Ja voitto meni kommentoijalle numero 13, eli sinulle Epe! Otatko minuun sähköpostilla yhteyttä, niin voin toimittaa palkintosi matkaan! :)



P.S. En yrityksistä huolimatta osannut liittää arvonnan tulosta Random.orgista tähän, joten tulos nyt vain näin. 


lauantai 12. lokakuuta 2013

Lumienkelikortti

Tämä suloinen nallukka pääsi taas korttiin asti. Pohjana on Pion Designin kuviopaperi. Nalle väritetty DI:n musteilla ja kukat tilattu I am Roses -nettikaupasta. 


Sisäsivulla tilaa minne voi kirjoittaa joulutervehdyksensä. 


Itse pidän väreistä ja ensimmäisen kerran tuota kukka-asetelmaa kokeilleena ihastuin siihenkin. :)



Pitkästä aikaa Mankkua haasteeseen

Eipä ole ihan hetkeen tullut tehtyä mitään Magnolian leimoilla. Ehkä pienoinen kyllästyminen on niihin tullut. Vaan nytpä kaivoin leimakuvan (jonka olen saanut salaiselta ystävältä muutama viikko sitten) ja aloin kasata korttia sen ympärille. 

Tällainen onnittelukortti siitä sitten syntyi. 


Taustapaperi on myöskin tullut salaiselta ystävältä, kuva on väritetty DI:n musteilla ja kukat on tilattu I am Roses -nettikaupasta. Oli ensimmäinen kerta, kun sieltä mitään tilasin, mutta täytyy sanoa, että todella positiivista sanottavaa on kyseisestä kaupasta. Tuotteet oli pakattu todella hyvin ja tulivat n. viikossa. Tuotteet olivat laadukkaita ja mukana oli vielä kiitoslahjakin. Suosittelen! :)


Haasteet / Challenges:


Eemelin joulukorttiringin 2. kierros 2/4

Eemelin joulukorttiringissä mennään jo 2. kierrosta, kun ringin kortteilijat toivoivat ringille jatkoa. Tämän viikon materiaalien lähetysvuorossa oli Sari. Kuoressa oli paljon kaikkea ihanaa (ja myös aika haastavaa), ja pitkän pohdiskelun jälkeen sainkin niistä kortin kasaan. 




Tässä koko kuoren sisältö. Tuo leimakuva on kyllä aivan äärettömän suloinen. Mukana oli aivan ihastuttava korttikin Sarilta. Kiitos Sari! :)



Ja tässä valmis työ. Nyt hieman harmittaa, että ehdin liimata nuo kaksi valkoista sydäntä tuonne ylös koska niiden liimaamisen jälkeen lisäsin tuonne viirin sisälle valkoiset sydämet, mutta niitäpä ei ollutkaan enää kuin kaksi. Piti laittaa kahteen tyhjään kohtaan vaaleanpunaiset sydämet. Valkoiset olisivat olleet näin jälkikäteen ajateltuna paljon kivemman näköiset. 

Ringissä kortteilee Sarin ja minun lisäksi Eemeli ja Minnamanna

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Eemelin joulukorttirinki 2. kierros 1/4

Vielä ehtii osallistua arvontaan sivupalkista --->>


Jo vain oli Eemelillä vuhdikkaat materiaalit kuoressaan, joka viime viikolla saapui. Kaikenlaisten menojen takia kortin teko siirtyi, ja vasta tänään sain sen tehtyä. Ei mikään ihan helppo haaste, sillä materiaalien värit ja tarvikkeet olivat aika kaukana siitä, mitä normaalisti teen. Mutta haasteen kimppuun lähdettiin rohkeasti, ja kortti syntyi kuin syntyikin! Hauskat porot tanssivat, joten olisiko nämä sitten vaikka pikkujouluporoja. :)




Viime postauksesta TÄÄLTÄ löytyy kaikkien rinkiläisten blogit sekä Eemlein kuoren tarvikkeet. Kiitos Eemeli! :)

Seuraava kuorikin tipahti jo luukusta, mutta siihen pääsen ja ehdin käsiksi vasta viikonloppuna. :)



tiistai 8. lokakuuta 2013

Pitkästä aikaa joulukortti

Eilen tuli pitkän työpäivän jälkeen pikaisesti värkättyä yksi joulukortti. Leimasin on uusi Bildmålarnan joululeimasin. Taustapaperit ovat Maja Designin joulupaperikosta. Leimakuva on väritetty DI:n musteilla. Myös tekstileimasin on uusi, Paperinauhasta sekin. 



Haasteet / Challenges:

Askartelupajan haaste - Hellyttävä
Christmas Challenges (with sketches) - Luonnos
Christmascards All Year 'Round - Getting Ready for Christmas

HUOM! Olethan jo osallistunut arvontaan, joka suoritetaan tämän viikon sunnuntaina. Osallistumaan pääset TÄSTÄ.


Viime viikolla, tarkemmin sanottuna tiistaina, saapui joulukorttiringin kuori. Täytyy kyllä myöntää, että viime viikko meni miettiessä, että mitä ihmettä tällaisesta saan aikaiseksi, mutta nyt alkaa olla jo mielessä kortti. Josko jo huomenna ehtisi tehdäkin näistä hauskoista poroista kortin. :) Kiitos vielä Eemelille tästä haasteesta! Sari onkin saanut jo valmista, ja hauskan kortin on tehnytkin! Minnamannakin oli taiteillut korttinsa jo valmiiksi, ja saanut aikaan muutamaa kuvaa vaihtamalla kaksi hauskaa korttia. :)